keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kajaanin lapsosia: Nella Remu ja Velmu

Ajenlin ma 27.12 Kajaaniin tervehtimään kasvattejamme Velmua ja Remua sekä Nellaa.

Velmu ja Nella on viime kesän pentuja joita en olekkaan nähnyt sitten luovutuksen. Toki yhteyttä ollaan pidetty. Kovasti olivat kasvaneet ja olivat muutenkin tosi kauniita ja tasapainoisia kumpikin niin luonteeltaan kuin ulkonäöltäänkin. Näki että omistajat on todella paneutuneet kasvatukseen, sosiaalistamiseen ja koulutukseen... Pentuhan tarvitsee näitä kaikkia kasvaakseen kunnon koirakansalaiseksi joka tulee toimeen niin ihmisten kuin muidenkin koirien kanssa. Sen minkä pentuna oppii sen aikuisenkin taitaa, pätee tässäkin asiassa :).  Oli ihana huomata kuinka että perheissään oli tämä asia ymmärretty ja tosissaan siihen paneudettukin! Kiitos!

Remu taasen on jo reilut 2 vuotias ja jätettiin kotiin kun lähdimme Nellaa koirapuistoon tapaamaan jotta Velmu oppii kulkemaan myös ilman häntä ihmisten ilmoilla. Pojat asustelee kumpikin Susanna ja Jarin perheessä. Remu on kiltti ja rauhaisa poika jolla oli kamalasti asiaa kun sisälle pääsin- Remu juttelee mieluusti kuten muutkin sisarensa ja äitinsä Nita:). Kivahan se olikin kuulumisa vaihdella kanssaan:)

Aloitellaan Remun ( Besaroon Raúl Nita x Roope) kuvilla:



Sitten pirpanoiden kuvia olkaatten hyvät:

Velmu (Anni x Enzo)
    Nella (Vendi x Heppu)








Nella:

Velmu:

Nella:




Velmu:


Nella:


Kiitos treffeistä kaikille asianosasille! Kaikkea hyvää tulevaisuuteen toivotellen:)

3 kommenttia:

Ritva ja Kauko kirjoitti...

Lumihuntu harson heittää, vanhan vuoden alleen peittää, on aika ystäviä kiittää, aihettahan paljon riittää. Entistä ihanampaa Uutta Vuotta 2011!

Ihania kuvia pentusista!
Haleja teille kaikille ja erikoishalit Röllykälle ja Pamssulle!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana oli nähdä sinuakin Marika :) Lystikästä loppu vuotta ja onnekasta uutta vuotta :) Näemme pian uudelleen, terveisiä kovasti sinne!



T: Susanna ja Jari sekä kaikki karvaiset ja karvattomat lapset :)

JoHa kirjoitti...

Ihania lapsosia! Hyvää alkanutta vuotta koko Besaroonin väelle :)

Ristiäiset

No nyt on nimet annettu; Punainen; Cicero Aneliini (ent Lila); Caramia Lime: Calaudius Ruskea; Cornelius Tummanvihreä: Caligula Oranssi: Cle...